Nahkurimuseo

Lähteenmäen koulun vanhassa koulurakennuksessa Lähteenmäen koulutie 70

Nahkurien, kansanomaisemmin karvarien, ammattikunta on kadonnut monien muiden käsityöläisammattien tavoin jo vuosikymmeniä sitten. Kauvatsalaisen Nestor Valerian Lehmuskosken (1885‒1950, nimi vuoteen 1906 Lindfors) nahkuriverstaalla Lievikoskella tehtiin töitä vielä sota-aikana, muisteli Nestorin poika, 1934 syntynyt Valto Lehmuskoski. Hänestä ei kuitenkaan tullut nahkuria, vaan rautakaupanhoitaja. Aiemmin nahkurin ammatti oli perheessä periytynyt isältä pojille monessa sukupolvessa. Nestor Lehmuskosken vaimo oli Anna Aleksandra Lehmuskoski (1895–1992). Heidät on haudattu Kauvatsan hautausmaalle.

Lehmuskosken isoisä Karl Fredrik Lindfors (1846‒1918) muutti Lievikoskelle vuonna 1872. Hän teki ostamansa talon navetasta tiinu- ja saunasta verstashuoneen ja siitä alkoi ammatinharjoittaminen Kauvatsalla. Ammatin hän oli oppinut isältään Isak Lindforsilta, joka työskenteli Kiikassa ja Kiikoisissa.

Kun Valto ja veljensä Teuvo Lehmuskoski saivat perintönä isänsä ja isoisänsä nahkuriverstaan työkaluja ja tarvikkeita sekä nahkurien 1800-luvulta asti säilyneet työkirjat, joissa on tallessa vuosikymmenien ajalta nahkuriverstaan asiakkaat, veljekset ymmärsivät tavaroiden historiallisen arvon, mutta katsoivat että niiden säilyttäminen yksityikodissa on hankalaa, eikä niitä juuri kukaan siellä näkisikään. Syntyi ajatus museosta.

Kauvatsalta löytyi asiasta innostunut miesporukka. Tila saatiin Lähteenmäen koulun vanhasta koulurakennuksesta, missä yksi huone kunnostettiin talkoilla museotilaksi. Valto Lehmuskoski puhdisti esineet EsaTaskun kanssa näyttelykuntoon ja Matti Tasku teki ison työn niiden museoinnissa. Hän etsi työkaluille niiden oikeat nimet ja teki niistä kuvailun museokorteille kirjallisuuteen ja Friitalan Nahkamuseon kokoelmiin tutustuen. Museotilan rakennus- ja maalaustöissä ahersivat Jouko Koivunen, Pauli Kahari, Esa Viljanen, Esa Tasku ja kerran mukana oli myös Aarne Eeva. Sähkötyöt teki Matti Järvinen. – Kaupunki avusti tarvikkeiden ostossa, mutta kaikki työt tehtiin talkoilla, kertoi Jouko Koivunen.

Valmis museo luovutettiin Kauvatsan Kotiseutuyhdistykselle, ehdolla, että esineistö säilytetään Kauvatsan alueella kunnollisessa suojassa ja että museo on haluttaessa yleisölle auki. Kotiseutuyhdistys otti toimintaansa hyvin sopivana lahjoituksen vastaan, kun sai kaupungilta lupauksen museorakennuksen kunnossapidosta.

Luovutuskirjassa lukee Valto Lehmuskosken kuningasajatus. Hän toivoo, että samoihin tiloihin voitaisiin kerätä myös muita käsityöammattien työvälineitä. ”Tavoitteena olisi Kauvatsan runsaasta käsityöperinteestä kertova, toimiva museo.”

Eli tarvittaisiin taas pieni, innostunut joukko, joka veisi eteenpäin vaikkapa olki- ja lastutyöperinteen museointia tai kassiverstasperinnettä.

Nahkuriperinteeseen liittyen museoon on saatu lahjoituksena myös suutariverstaan esineistöä. Niillä on aikanaan Lievikoskella tehnyt kenkiä, saappaita ja kasseja suutari ”Ville” Vilho Nikolai Valonen, joka oli syntynyt 1899 ja kuoli 1961. Hänen vaimonsa oli Elle Kristiina Valonen (1895–1965). Myös heidät on haudattu Kauvatsan hautausmaalle.

Koska museotila on lämmittämätön, siihen pääsee tutustumaan vain kesäkuukausina sopimuksen mukaan.

Tiedustelut: Mirja Tomperi, puh. 040 092 7629.